Siirry sisältöön

20.4.2021 20.4. Huittinen-Tyrvää

20.4. Huittinen-Tyrvää

Kevätaamu valkeni pakkasyön jälkeen yhtä kauniina kuin viime päivinä. Rekikosken ratsastuskeskuksessa uni maittoi, aamupala oli hyvä ja tuhti.
Pyöräilin vielä kaunista Punkalaitumenjokivartta keskustaan.


Untonmäestä poikkesin Hiukkavainoinmäen rautakautisella kalmistolla. Tuntuu oudolta kävellä melkein ihmisten takapihoilla ja samalla
ajatella olevansa kalmistossa. Tuleekohan nykyisistä hautausmaistakin joskus asuinaluetta, peltoa, metsää tai miten tulevaisuudessa maata käytetäänkin…

Untonmäentien vieressä näin runolla varustetun postilaatikon ja maassa sen vieressäkin oli runotaulu. Jäin ottamaan niistä kuvia, kun talosta tuli
ulos vanhempi rouva. Kun kerroin olevani posteljooni, hän pyysi tuomaan postin talolle asti. Sitten vietimmekin juttutuokion, josta jäi erityisest
mieleen rouvan kertomus siitä, kuinka pihassa oli ennen kasvanut isoja kuusia. Kun hän halusi kaataa ne, olivat toiset estelleet sanomalla, että
sittenhän kaikki näkevät pihaan. Tähän rouva oli vastannut, ettei hän ihmisiä pelkää. Siitä asti on pihassa ollut viestejä ja teoksia ohikulkijoiden iloksi.

 

Ylipäätään koko reissun olen kokenut ihmisten ystävällisyyttä, avoimuutta ja puheliaisuutta. En ole nyt, enkä ennenkään kokenut,
että tämän seudun ihmiset olisivat epäluuloisia tai peräti puhumattomia.

Untonmäen jälkeen jatkoin pellon poikki kävellen Käräjämäelle. Sitten jatkoin vanhaa tietä, koivukujaa, joka on nykyisin kevyenliikenteen väylänä,
Raskalantien päähän.

Ripovuorelle kannatti nousta. Näkymä viljelyaukealle on vaikuttava. ”Kauas missä katse kantaa yli peltojen, missä kaartaa taivon rantaa salo sininen,
siellä Satakunnan kansa, tyynnä kyntää aurallansa maata isien”. Maatöitä oli jo aloitettu ja niiden mukanaan tuomat lokit muodostivat äänimaiseman.
Onkohan Aino Voipio kirjoittanut Satakunnan laulun sanat täällä…

Ripovuorelta laskettelin kohti Keikyää. Jokivarsi ja peltoaukea on pitkälle tasaista, mutta paikoin tien vierillä näkyy pienehköjä kallioita.
Raskalassa on lisäksi todella jyrkkä mäki. Jätin pyörän tienposkeen ja kapusin mäen päälle, siellä tuoksui mänty ja aurinko.
Ylipäätään maasto alkaa kohota. Tähän asti olen tuntenut kulkevani vanhaa merenpohjaa, nyt se tunne hävisi.

Keikyässä poikkesin ystävän luona luonaalla, ennen kuin kiiruhdin Keikyän tunnelmalliselle museolle.

 

 

Romulan taiteellisen teatterin Kati Juurikka ja Karoliina Nikitin olivat sonnustautuneet hoitajan asuihin ja pystyttäneet pihalle tändemiavastaanoton.
Sain perusteellisen hiustenselvityksen täikammalla eli Keikyän etsivällä. Koska minut todettiin täivapaaksi, pääsen jatkamaan Kiikkaan.
Hieno kokemus ja taattua RTT-läistä laatua!

.

Sitä ennen kiersin vanhan postin ja kestikievarin eli Keikyän museon upeat rankennukset Jalon Reijon opastuksella. Museo esittelee keikyäläistä käsityötä,
kuten laukun valmistusta ja lastutöitä. Osa valtavista rakennuksista on sisustettu kodiksi. Museo on auki juhannusviikolta elokuun puoliväliin
sunnuntaisin kello 13-16. Kannattaa poiketa!

 

Juuri talkoilla remontoitu Suomen pisin riippusilta oli seuraava matkakohteeni. Siellä Keikyän perikunnan aktiivit Torpon Markku ja Paavosen Tapio
kertoivat talkoista ja valtavasta tieto- ja työmäärästä, joka tarvittiin sillan kuntoon saamiseksi. Riippusilta, Keikyän voimalaitos ja ”käsityöläismäen”
päällä oleva kirkko muodostavat hienon kulttuurikierroksen Keikyässä!

Jatkoin matkaa ja vanhojen kilometripylväiden tarkkailua, kun poljin Ruoskamäen päälle. Yksi pylväs oli siirretty satakunta metriä paikaltaan!
Ruoskamäessä minua odotti Sastamalan oppaanakin toimiva Sirkka-Liisa Pusa. Nautimme eväät sammalmättäällä ja sain kuulla Karausvuoressa
1940-60-luvulla toimineesta SM-tason mäkihyppystadionista sekä entisajan rangaistuskäytännöstä. Rangaistuspaikkojen älytöntä julmuutta ja
julkisuutta lisäsi niiden sijainti isojen teiden vierellä.

Kilpijoella Seija Kallioinen kertoi Kilpijoen kylän, Teukkulan ja Jokisivun historiasta. Jokisivuntien varrella tutkailin kolmea vanhaa kilometripylvästä
kauniissa jokimaisemassa. Matka jatkui Sarkaintietä Sarkian museolle, jossa vietimme hetken uuden runopostilaatikon äärellä, Sarkia-seuralaisten
esittämiä runoja kuunnellen. Vielä kilometri pyörän selässä ja pääsin yöksi kotiin.

Kiviniemen postilaatikot mielessä vielä kotonakin.

Vieritä ylös