18.4.2021 ”Posteljoonin” kevätaamu valkeni pilvettömänä – olipa oiva keli lähteä kulkemaan!

18.4.2021 ”Posteljoonin” kevätaamu valkeni pilvettömänä – olipa oiva keli lähteä kulkemaan!

Ystävän kyydillä pääsin Alastaron kautta Oripäähän,
Viljo Syrjämän ateljeekodille. Ensimmäiset treffit oli ateljee pihassa paikallislehden toimittajan kanssa.

Syrjämän museo on kiinnostava kohde ja Heli Kylliäinen todella oiva opas. Syrjämän kodissa kierrätys kukoistaa:
ulkorappujen materiaalina on mm. rikkinäiset pullot ja ateljee seinä on jätelautaa.

Myös Oripään vanhassa viljamakasiinissa toimiva kotiseutumuseo on käymisen arvoinen. Esillä on mm. vanhaa mehiläisenhoitoon
ja kauppaan liittyvää esineistöä. Kylänraitilla jäin suustani kiinni moneen kertaan ja posteljoonina sujauttelin muutamia kortteja tienvarren
postilaatikoihin.

Kangastietä pitkin kuljin Virttaalle peipposten ja tiaisten säestäessä kulkuani. Kangastie on hyväkuntoinen ja harjun päällä kulkevana,
siinä on vanhan tien henki.
Tien varrella oleva rauhoitettu Teinikivi kuuluu vanhaan tiehistoriaan: kiven päälle kiivenneet teinit ovat keränneet aikoinaan matkalaisilta opintorahojaan.
Enää ei liikennettä juuri ole, kun kantatietä pääsee nopeammin…

Entisaikoina maisema on ollut varmasti erilainen, sillä metsän hakkuut ja soranajo ovat muuttaneet maisemaa rajusti.
Maaperä on kauttaaltaan punertavaa hiekkaa, kiviä on vähän ja puusto kuivan kankaan tapaan mäntyä.

 

Virttaalla tapasin paikallisylpeyttä ja kotiseututietämystä huokuvan, ylen ystävällisen Huuhtasen pariskunnan.

Ravintola Siilinpesän antimet nautittiin ulkona ja tutustuttiin kaikessa rauhassa siistiin kylän raittiin ja kirkkoon.
Päiväkodin väki oli vastannut haasteeseeni ja koristanut aitansa upeasti. Kannattaa lähteä katsomaan!

 

1920-luvulla pystytettyjä kilomeyripylväitä oli päivämatkani varrella laskujeni mukaan kuusi kappaletta.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun jatkoin kävelyä kohti Vampulaa. Tämä päivä oli oikea perhospäivä: näin kymmeniä perhosia,
joista tunnistin nokkos- ja sitruunaperhosen lisäksi ainakin suruvaipan ja neitoperhosen.

Kantatien ylitin suoraan varalaskupaikan kohdalla ja Ketunahteentietä kuljin Vampulaa kohti. Juuri ennen Loimijokilaaksoon saapumista metsän
viileni kellari-ilmaa muistuttaviksi, kun puusto muuttui kuusivoittoiseksi. Aamulla kyydistä jättämämme polkupyörä nojasi haavan kylkeen
Ketunahteentien toisessa päässä.

Loppumatkan vieraanvaraiseen yöpaikkaani, entisaikoina postinakin toimineeseen taloon, poljin tyynestä, pilvettömästä illasta,
Loimijokivarresta ja hiljaisesta kylänraitista nauttien. Kaikki Vampulassa vastaan tulleet ihmiset, iästä riippumatta, tervehtivät!

Yöpaikassani Saarisella oli sauna lämpimänä ja upea päivällinen, mutta ennen kaikkea avoin ja luonnikas pariskunta vastassa. Kylläpä juttu luisti ja polveili…

Hankkeeseenkin keksittiin uusi juonne: kun tilanne normalisoituu, lähetetään viestikapula Turusta Vaasaan, mutta siitä toiste lisää…